Kun on lähtenyt,
rikkinäiseen vuoristorataan.
Vauhti kiihtynyt,
jo lähemmäs sataan.
Onko myöhäistä huomata, ettei kestäkään.
Eivät perhoset vatsassa,
pelkoa estäkään.

Sinnittelen,
vielä kierroksen.
Hätäjarrusta,
kaksin käsin kiskoen.
Jalat täristen,
heikkona vaunusta astuen.

Vielä pelottavampaa, totean,
jäädä paikoilleen.
Ei siis vaihtoehtoa,
nousen kyytiin uudelleen.
Parempi pysyä mukana,
tähän täytyy vain tottua.

Ja jos silmät kiinni,
kyyneleet pitää luomien alla.
Silloin voi jatkaa,
muka vahvana,
tuolla tunteiden suurten
vuoristoradalla.
1+