Taas aallonharjalla elämän meressä. Vilkuillen, onko kohtalo edes hereillä, tätä näkemässä. Niin kaunis pauhu vapauden, jonka seurauksena, tiedän, pian pohjasta ylös taistelen. Alkaakseni alusta. Nousuveden saatossa, päättäväisenä tuijotan, päältä vaahtopään seuraavaa kuohua. Jonakin päivänä, kepeästi liidän huipulta toiselle. Ei ahmaise enää niiden välissä syvänne. Kun tarvitsee koko sydämen rohkeuden, on mentävä yksin. Sitä ennen, vielä kosketa pelottomaksi sielua, kuin sileäksi veden hiomaa kiveä, silityksin. 2+